Onko zen uskonto – ja mitä sekin tarkoittaa

Minulta kysytään usein onko zen uskonto. Ihmiset tunnistavat, että zen on jotain muuta kuin valtauskontomme. (sekä nimellinen kristinusko, että todellinen mammonanpalvonta) Mikä olisi sitten sopiva yleiskäsite? Filosofia, elämäntapa, harjoitus, perinne? Kyllä, mutta myös jotain muuta.

Valitettavasti kulttuurimme on romuttanut sekä sanan uskonto merkityksen, että sen mitä uskonnon harjoittaminen on. (Tämä on itseasiassa hyvin hyvin surullista – sen seuraukset pääsevät uutisiin.) Siksi usein vastaan vain, että zen on jotain muuta. Tällä kertaa pidempi selitys…

Suomen kielen sana uskonto on pahasti harhaanjohtava. Kansainvälinen uskontoa tarkoittava sana on peräisin latinan sanasta religere, yhdistää, parantaa. Sillä on siis vain rajallisesti tekemistä uskomusten kanssa. Käytänkin artikkelissa tästä eteenpäin valikoiden sanaa religio.

Ymmärrän kyllä harhan historian. Religioilla on pääpiirteissään kaksi keinoa tehtävässään, auttaa ihmistä kohtaamaan todellisuutta tai antaa uskoa paremmasta. Zen oleellisesti painottuu todellisuuden kohtaamiseen sekä siihen, miten sitä voi kestää.

Miksi religiot ovat syntyneet? Ne ovat ihmisen keino hallita ahdistusta.

Jokainen ratkaisee omalla tavallaan miten kohtaan menetyksen, kuoleman, sen mitä ei voi tietää tai hallita, moraalisen valinnan, tai miten liityn johonkin itseä suurempaan. Erilaiset religioperinteet ovat syntyneet näistä tarpeista. Valitettavasti nämä tarpeet yhdessä laumavaistojen kanssa antavat religiolle pelottavan suuren vallan, jota onkin kautta aikojen käytetty surutta hyväksi. Näin ovat syntyneet uskonnolliset instituutiot.

Subjektiivinen mielipiteeni on, että zen vastaa ihmisen, harjoittajan, tarpeisiin ylivertaisen hyvin – on religio. Zen yhdistää ja parantaa; auttaa kohtaamaan ahdistusta ja menetystä; auttaa tekemään valintoja koko olemuksellaan.

Mikä parasta, zen on religio, jota älyllisesti rehellinen voi harjoittaa.

Ei tarvitse olla tieteenharjoittaja kokeakseen ristiriitaa esimerkiksi kristillisen teologian ja arjen havaintojen välillä. Juuri tämä ristiriita on tehnyt ”uskonnosta” marginaalisen nykyaikana.

Zen ei siis perustu sokeaan uskoon. Jokin motivoiva mielikuva tai tarina saa aloittamaan harjoituksen, mutta oleellisesti voit käyttää tieteellistä lähestymistapaa: kokeilla harjoitusta ja jatkaa, jos se tuntuu tarkoituksenmukaiselta. Ei ole myöskään auktoriteettia joka käskisi.

Teen pienen sivupolun torjuakseni skeptikon ensimmäisen kysymyksen: jälleensyntymä? Niin mitä itseasiassa tarkoitat? Zen-mestari voisi sanoa, ”en tiedä kun en ole vielä kuollut.” Sekoitetaanko tässä sama ja samanlainen? Jos oivallan mikä on se joka ”jälleensyntyy”, kysymys muuttuu epäoleelliseksi. Jälleensyntymän voi esimerkiksi käsittää 2500 vanhaksi mielikuvaksi prosessista – synnyn joka hetki uudelleen. Buddhalaisuudessa on tästä monenlaisia mielikuvia – jokaisella on väistämättä omansa.

Zen siis mahdollistaa rationaaliselle skeptikolle ehjän maailmankuvan – ja religion. Mutta miksi vaivautua?

Ennemminkin, zen haastaa paitsi uskomisen myös tietämisen – niiden erohan on todistettavuudessa. ”Kaikki mallit ovat vääriä, jotkut ovat käyttökelpoisia.” (Matemaatikko – George EP Box) Kun pysähtyy miettimään olemassaolon luonnetta, törmää pysymättömyyteen ja tyhjyyteen, väistämättä. Tietämisenkin illuusiosta joutuu luopumaan.

En voi tietää tai hallita, mutta voin olla kosketuksissa, tässä ja nyt. Kun luin Zenkei Shibayama kirjasta “Zen Comments on the Mumonkan” heräämisestä subjektiiviseen todellisuuteen, pidin sitä käsitteellisenä erehdyksenä. Nykyään (ihmisen) mielikuva objektiivisesta todellisuudesta tuntuu kaikkivoipaiselta harhalta.

Kaikki religiot käyttävät samanlaisia inhimillisesti tarkoituksenmukaisia menetelmiä: rukous/meditaatio, ryhmässä harjoittaminen, laulu/resitaatio, kokemuksen kunnioittaminen, alitajuinen ehdollistuminen, ajan ja tilan rajaaminen, toistuvat rituaalit, rituaaliesineet ja -symbolit. Zenissä meditaatioharjoituksella on erittäin suuri merkitys, muutoin se on samanlainen kuin moni muu religio. Vain ulkoa annetun uskomuksen paikalla on suuri kysymys.